Karun pennut ovat saaneet nauttia rauhallisesta elosta emonsa ja perheen kanssa. Hoidamme pentuja yhdessä Karun kanssa kuitenkin huomioiden, että Karu suojelee pentujaan ja vahtii tarkasti, kun otamme pentuja syliimme. Viikon ikäisten pentujen jaloissa alkaa olla voimaa ja ne ryömivät jo nopeasti. Ruska avaa silmät kokonaan 12 päivän ikäisenä, muut vielä tirkistelevät.
Kahden viikon iässä pennut tulevat katsomaan, kun joku tulee huoneeseen. Ne tapittavat tulijaa intensiivisesti ja SÖPÖSTI! Pennut yrittävät kovasti päästä jaloilleen, mutta meno on vielä mönkimistä ja etutassujen avulla raahautumista. Jalat eivät vielä kunnolla kanna, joten kävely-yritykset päätyvät mahalleen lössähtämiseen. Parissa päivässä tapahtuu huimaa kehitystä. Ruskalla on aamu-treeni käynnissä – se kiertää pentulaatikkoa touhukkaana. Seuraavaksi Jetillä alkavat jalat kantaa ja sekin kävelee jo pieniä pätkiä. Pennut tutustuvat toisiinsa ja leikkivät painien ja näykkien.
Kolmen viikon ikäisinä pennut harjoittelevat haukkumista. Varsinkin Jurri tykkää omasta äänestään ja haluaa herättää huomiota haukahtelulla. Nyt pennuilla on kova yritys kiivetä pois pentulaatikosta ja Kiira jo onnistuukin. Se on tästä ilmeisen innoissaan, koska hyppii ja spurttailee.
Herättyään pennut pyrkivät pois pentulaatikosta. Mikäli laita on ylhäällä, ne kurkottelevat ja vinkuvat. Kun laita lasketaan alas, pennut kiipeävät reunan yli ja muksahtavat pois pentulaatikosta. Pennuilla on kova into tutkia ympäristöä. Ne tarttuvat hampailla siiten, mikä eteen sattuu: ovenkarmit, pahvilaatikko, sormet, varpaat…Auts! Pissilätäköitä saa olla kiireen vilkkaa pyyhkimässä, kun pennut heräävät ja lähtevät tutkimusmatkalle. Karu kun ei enää jaksa koko ajan siistiä paikkoja pentujensa jäljiltä. Karu oleilee suurimman osan ajasta yläkerrassa ja kiiruhtaa alakertaan pentujen luo yleensä vasta kun sieltä kuuluu vingahdus. Imettäminen jää välillä kesken tai Karu vaihtaa rauhattomasti paikkaa – ilmeisesti pentujen naskalit tekevät kipeää. Karulla on työtä, kun pitää ojentaa näykkiviä ja uhmaavia pentuja. Hankimme pennuille omat purulelut, joita tytöt jo innokkaasti testaavat.
Kevätpentueen pelastus on se, että pennut voi vielä ulkoilemaan aikaisessa vaiheessa – helpottaa siivoushommaa merkittävästi. Toukokuun loppupuolella alkavat todella lämpimät kelit, joten pennut pääsevät ensimmäistä kertaa ulos jo neljän viikon ikäisinä. Ne lähtevät reippaasti tutkimaan ympäristöä ja maistelevat ruohoa. Ruska on kaikista rohkein. Karu huolehtii, että pennut pysyvät lähellä ja kouluttaa pentuja ”karkailusta”. Ulkoilun jälkeen on kova nälkä ja väsymys. Pennut syövät ahnaasti ja nukahtavat nisille. Nostamme ne varovasti pentulaatikkoon jatkamaan unia. Yllättävän nopeasi herättyään pennut osaavat jo vaatia ulos tarpeilleen pääsyä oven takana vinkuen.
Ulkoilukertoja tulee päivässä jo useita. Pihan ja terassin alusen tutkiminen on jännää. Vauhti on jo kova – kirmailua ja touhotusta auringonpaisteessa! Rohkeimmat käyvät rannassa ihmettelemässä vettä. Karu pysyy pentujen luona vapaana, vaikka välillä hän katselee kaihoisasti metsään päin…Kunnes eräänä aamuna Karu touhuaa pentujen kanssa, mutta yhtäkkiä vainuaa metsässä jotain ja ampaisee saman tien omille teilleen! Parin tunnin päästä Karu hiippailee takaisin hoitamaan pentuja.
Karu imettää viiden viikon ikäisiä pentuja enää lyhyitä pätkiä. Pennut ovat totutelleet kiinteän ruokaan vaihtelevalla ruokahalulla. Karu opettaa pentuja kiinteälle ruualle oksentamalla ruokansa niille. Pentujen paino nousee huimasti, kun ne alkavat tykkäämään raa’asta jauhelihasta.
Pentujen luonteet alkavat paljastua selkeästi näiden viikkojen aikana. Jurri on rohkea ja ärhäkkä. Se härnää sisaruksiaan ja emoaan jatkuvasti. Karu joutuukin ojentamaan Jurria melko ronskisti, murisee ja ottaa hampailla kiinni alistaen. Ruska on ensimmäisenä tutkimassa uteliaasti ympäristöä ja kokeilee rohkeasti rajojaan. Ruska on vauhdikas ja pitää puolensa, vaikka onkin pienin. Kiira on varovainen tutkailija, mutta kun rohkaistuu, se on tarkkavainuinen ja periksiantamaton. Jeti on pentueen sylivauva, ihana valkoinen pallero. Vaikka Jeti on lempeä ja lutuinen, se osaa myös pitää puoliaan.
Olimme päättäneet jo aiemmin, että meille jää narttu, joten nyt on valinta tehtävä kahden ihanan tyttösen väliltä. Mietinnän jälkeen lopulta päätetään valita itselle villein ja uteliain pentu. Meille jää siis valloittava Ruska – tuo touhukas ja pippurinen tyttö!
Pennut ovat jo luovutusikäisiä. Halukkaita pennun ottajia on paljon. Moni hyvä koti jää vaille pentua. Kriteerinä kunkin pennun uudelle kodille on se, että koira pääsee toteuttamaan perimmäistä tarvettaan eli lintumetsälle. Jokaisen pennun lähteminen meiltä on tunteellinen hetki. Koko perhe on kiintynyt kaikkiin pentuihin. Haikein mielin hyvästellään pennut vuoronperään. Nyt meillä on kaksi upeaa koiraa, Ruska ja Karu! Nyt on aika keskittyä Ruskan kanssa tutustumiseen entistä paremmin.